Black socks of doom!

Ihminen tekee tyhmiä asioita ihastuksen takia*:

-        Menet ala-asteen ystävänpäivädiskoon koska hän on siellä valvojana. Vuotta myöhemmin, suoritat elämäsi ensimmäisen teiniangstikohtauksen koska hän ei tullut tanssimaan kanssasi (unohtaen TÄYSIN sen pikkiriikkisen faktan että odotit hänen tulevan SINUN luoksesi samalla kun istut tumput suorina).

-        Tuijotat ja ihailet häntä kaksi vuotta kunnes miehistyt tarpeeksi ja annat hänelle ystävänpäivänä kukkia. Lopulta, saatat hänet (vahingossa) yhteen nykyisen aviomiehensä kanssa.

-        Lupaat itsellesi OLLA ihastumatta koska tiedät mitä käy ja koetat ajatella hyödyttömistä mantroista hyödyttömintä ’’Vaan ystäviä’’. Lopulta kuitenkin ihastut ja taas vituttaa.

-        Saat että hän tykkää työtistä

-        Pyydät häntä tanssipariksi

-        Ihastut hänen tapaansa kirjoittaa, jonka jälkeen huomaat kaiken hänessä muuttuneen yhtäkkiä kaksi kertaa kauniimmaksi. Pääset jopa yli tästä, ehkä

-        Saat tietää että hän tykkää tytöistä (Se on kai supervoima)

-        Ihastut ruumminmuot… piirteiden takia,

-        Mietit Hyvinkäälle muuttamista

Tai sitten, ikuinen klassikko…

-        Ihastut varattuun naiseen.

Itse olen tehnyt nämä kaikki ja paljon muuta. Ihastuminen ei ole enää kivaa. Ei tässä elämänvaiheessa jossa ihmiset alkaa muuttamaan yhteen ja olemaan pariskuntia. Tai siltä se ainakin tuntuu. Onnellisten rakastavaisten katselu sapettaa välillä aivan enemmän kuin sallitut rajat antavat myöden. Päälähtöisesti siksi, että haluat itse palan tuosta onnesta. Haleja, pusuja, söpöilyä, keskusteluja, riitoja, seks… rakkautta, ajanviettoa… Aina välillä tekee mieli huutaa: MÄKIN HALUUN!

Mustasukkaisuus on myös yksi niitä asioita jotka olisi hyvin voinut jättää korteksin sisällä lilluvasta tietokoneesta huitsin nevadaan. Se että olet surullinen koska joku toinen on onnellinen, muttei sinun kanssasi, tuntuu minusta raivostuttavalta. Toisen onni on aina hyvä asia, varsinkin jos kyseessä on henkilö josta välität suunnattomasti. Se että tulen surulliseksi jonkun toisen onnesta on vaan… väärin. Siitä ei myöskään pääse yli parissa illassa tai viikossa.

Tai vuodessa.

Silti, ei nyt heitetä vielä sitä kirvestä sinne kaivoon. Eiköhän tässä omalle kohdalle vielä ’’se oikea’’ satu. Ja jos ei niin… niin…

Noh, öitä!

*Jos joku löysi itsensä täältä eikä halua olla lödyettävissä, ilmoittakoon minulle ja poisto tapahtuu.

Ratkaisun hetki

Ratkaisun aika huomenna.  Taino, ratkaisuun VALMISTAVA tunti huomenna. Opo, luokanvalvoja ja päätös lukion tulevaisuudesta. Ne onnekkaat joilla ei ole harmainta hajuakana mistä puhun, yksi posti alemmas. 

Mä en halua lopettaa lukiota. viihdyn siellä ihan liian hyvin ja oon tehnyt sen etene ihan liikaa töitä jotta pistäisin hanskat tiskiin yhden angstisen blogipostauksen jälkeen. Asiaa siinä puhuin ja syyt lopettamisen puolesta on raskaat. Haluan tässä nyt kuitenkin selvittää pari asiaa taustoista.

Mulla oli koulunalku ja syyskuu ihan yhtä helvettiä. Ihmiset ei kiinnostanut, vihasin itseäni, en jaksanu esittää ilosta ja pirteettä koulussa.. = ylä-aste. Homma käänty jakson alussa nousuun. 

Missään kohtaa en HALUNNUT lähteä HaLusta. VKuten snaoin, viihdyn siellä aivan liian hyvin. Ainoa ongelma oli koulutyön tuoma taakka ja koulua ei voi käydä vain dataamalla, bändireeneillä ja ihmisille puhumalla.

Marraskuun alussa kaikki oli vielä hyvin, tai no hyvähkösti. Aamuisin en jaksanut nousta kouluun, mutta kun sinne pääsin oli fiilis taas astetta parempi. Ihmisille juttelu piristi. mutta paine koulutöiden puolesta kasaantui ja kasaantui… kunnes sitten eräänä torstaiyönä elämisen motivaatio lähti kuin Aki rantatuolista. Nukahin heti sen postausken jälkeen (joka lähimuistista oli 12 maissa päivällä). En ollut edellisenä yönä nukkunut lainkaan.

Mulla on suunitelma mitä teen jos/kun lopetan. Mulla on hienoja ystäviä, joista auktoriteettisin ehdotti aikuislukiota. En varmaan parempaa paikkaa keksisi jos HaLusta aika jättää.

Wish me luck Dearlings and darlings! <3

Hyvästi Hatanpää

Lopetan lukion vuoden 2013 Tammikuussa.

Tämä ei ole lukkoon lyöty juttu, mutta erittäin todennäköinen skenaario.  Minulla ei vain ole enää henkistä jaksamista tai minkäänlaista motivaatiota herätä aamuisin. Enkä tarkoita nyt koulua vaan ylipäätään elämää.

Tein viikonalussa kahdenpäivän pikavisiitin sairaalaan rytmihäiriöiden takia. Syyskuussa yritin itsemurhaa. On siis ihan liikaa paskaa niskassa ilman koulun vaativia velvollisuuksiakin. Juuri kyseisestä paskasta johtuneiden poissaolojen takia, opinnot ovat menneet päin helvettiä. (Ylioppilaaksi) Kirjoittamisesta ei tulisi mitään, lukion läpikäyminen on epätodennäköistä koska kursseja ei ole käytynä tarpeeksi. Turha kengittää kuollutta hevosta.

Olen myös vieroittanut itseäni läheisistä ihmisistä, melkein jopa tarkoituksella. En jaksa olla ystävällinen, kiinnostunut, motivoitunut... Kolmannen vuoden alussa kävi mielessä ruveta totaaliseksi kusipääksi, katkoa kaikki kaverisuhteet ja vieraantua muista. Silloin saisi ainakin olla yksin.

Puhumme asiasta luokanvalvojan kanssa vielä maanantaina, mutta en herättelisi mitään toiveita asian suhteen. Minä en nimittäin herättele.
- Miika

EDIT 14.11.:

Eli joo, yritellääs tätä uudestaan. Viimeksikun laitoin, Blogger lukitti sivun tai jotain. Nyt siis tälläistä astetta vakavampaa infoa teille. Homma on kirjoitettu viikko sitten. Tuolloin fiilis oli todella paska. En sano ettei se olisi enään paska, mutta siedettävä. Mitään ei ole päätetty minkään asian suuntaan. Ei lopettamisen eikä kouluun jäämisen.