Olen kännissä ja yksinäinen.
Olen kännissä, olen yksinäinen.

Maailman suurin kiitoskortti!

Olen nyt 20-vuotta ollut, todistettavasti, elossa. Noin. Enempää en osaa kirjoittaa syntymäpäivästäni. Ei sillä että se olisi vaikeaa, vaan koska kahdenkymmenen vuoden läpikäyminen ei ole helppo nakki. Tiivistys voisi kuitenkin olla, että on ollut kunnia elää. Olen löytänyt korvaamattomia ystäviä, olen rakastunut, olen pettynyt, olen surrut, olen nauranut, juhlinut, masentunut, kuunnellut, tehnyt vihamiehiä, ja herra ties mitä. Mutta ennen kaikkea, olen elänyt. Vaikkei se nyt aina siltä tunnu, en vaihtaisi mitään pois, enkä ketään pois. Jokainen ystävä, mahdollinen vihamies, tuttava, toveri, TYLVO:lainen, on minulle rakas. Ja toivon mukaan, tulee olemaan vielä toiset 20-vuotta.

Halusin kuitenkin kiittää elämäni ihmisiä. Joitakin oli pakko oikein nimeltä, koska luoja tietää että he sen ansaitsevat. Muistini on heikko, näin vanhemmiten, joten en ehkä kaikkia jotka kiitoksen ansiatsevat muistanut, tästä pyydän anteeksi. Sanallinen arkkuni ei aina myöskään aukene niin hyvin kuin toivon, eli jotkin kiitokset ovat tiivistettyjä paketteja rakkautta ja kiitosta J

Kiitos…

Kaarlo Korpela, että olet paras ystäväni. Tähän lauseeseen kitetytyy keikkoja, riitoja, ryyppyreissuja, supersankarina oloa, nörtteilyä, reenejä, musiikillsia heräämisiä, ajamista… näin nyt muutaman mainitakseni. Paljon paljon muuta, joiden luettelemisessa ja muistamisessa menisi toiset 20-vuotta. Kiitos.

Mika Kopperoinen, että et ole luovuttanut kovankaan paikan tullet. Oot yksi vahvimpia ihmisiä keitä tunnen ja tiedän että tuut tulevaisuudessakin olemaan. En tuu koskaan soittamaan paremman kitaristin kanssa, tai viettämään iltaa hauskemman ihmisen seurassa.

Eetu Häkkinen tuesta ja samaistumisesta. Kovia on koettu ja vaikka tultaisiinkin vielä kokemaan, selvitään niistä. Elämäni isoin, pieni, mies.

Lauri Juuti siitä, että olet mitä ilmeisemmin kauan kadoksissa ollut isoveljeni. En varmaan koskaan ole tavannut ketään yhtä samankaltaista. Enkä tule tapaamaankaan, koska pelikuvaa ei voi kunnolla tavata.

Yhdessä tämä nelikko muodostaa bändin Waltacunta, jossa on kunnia soittaa rumpuja. Bändiä osana oleminen on yksi niitä virstanpylväitä, joista olen todella ylpeä. Kiitos myös Juutalainen 007 työryhmälle!

Kiitoksensa ansaitsevat myös…

Koko TYLVO:n väki, eli Niko, Tuomas, Henrik, Kimmo, Niksu, Dimbo, Ellen ja erikoismainintana Aarni. Ihmisellä on kaiken paskan, masennuksen ja ties minkä keskellä hetkiä, jolloin on onnellinen ollessaan elossa. Jolloin voi olla oma itsensä ja nauttia stressaamatta. Minulle noiden hetkien nimet ovat Tiistai klo 17-20 ja Lauantai 11-> (vaikkakin lauantai onkin laittoman aliedustettu). Tulen edelleenkin lätkimään kansanne korttia, olemaan pelaamatta ko. korttipeliä, puhumaan sarjakuvista, kertomaan universumin huonoimpia vitsejä ja saarnaamaan musiikista. Halusitte tai ette.

Ellen Ridderstad, ihminen josta voisi kirjoittaa kokonaisen trilogian, ja jonka lahjoilla kyseisen trilogian kirjoittaminen ei olisi temppu eikä mikään. Harvoin rakTutustuu yhtä elämää rikastavaan ihmiseen, joka kääntää elämäsi mullinmallin niin hyvässä kuin paremmassakin. Ihminen, jota kuuntelee (ja katselee) aina mielenkiinnolla, lumoutuneena siitä luovasta kaaoksesta joka silmien edessä on. Vaikka välillä on tyyntä, on se myrsky, joka keskustellessamme nousee puhaltamaan tuulta purjeisiimme, 20-vuoden arvoista. Rakas ystäväni, joka ansaitsee olla onnellisempi kuin on, sellaisena kuin on.

Jasmin Savolainen, joka ansaitsee kiitoksen girltalkeistamme, juomaseurasta ja hymyllään elämäni piristämisestä. Vaikka se hymy ei aina näy, saa se silti yön tuntumaan päivältä, talven kesältä ja pimeän valoisalta. Oot mulle aina 5/5, koko nainen.

Joel Alanko jonka maskuliinisuus ja luovuus saavat hymyn kasvoille ja liekin sydämeen joka kerta tavatessamme. Jos susta ei joskus tule maankuulua näyttelijää, myyn perseeni eläintarhaan. Harvoin näkee tuollaista paloa mihinkään tai kuulee halua edetä elämässä. Samassa sielussa yhdistyy laulu, eläytyminen ja musiikki.

Linda Heikkinen siitä, että pidit mut elossa vaikempien hetkien yli. Kiitos että olet olemassa, eikä mikään tule pitämään mua auttamasta sua tai välittämättä susta. On niin monta asiaa mistä haluaisin kiittää ja mitä haluaisin sanoa, että ehkä jopa kiitän niistä ja sanon ne. Olet nimittäin joka kiitoksen arvoinen ja totuuden ansaitseva nainen.

Emma Lehtilä. Kiitos kaikesta. Ihan vaan kaikesta. Siitä että olet, siitä että haluat olla ja siitä tulet olemaan, vaikket sitä aina tiedäkkään. Elossa, mun ystäväni, kaunis, onnnellinen, iloinen, surullinen, voimakas, heikko… Sä kestät. Sä olet vahva. Sä annat mulle(kin) toivoa ja toivon, että voin antaa sitä toivoa eteenpäin J Tirsk <3

Tatu Särkimäki, kiitos 9-vuodesta samaa matkaa kuljetusta kouluvuodesta ja sen tuomista muistoista. Miniskiittari, toimittaja joka kyselee kellonaikaa, miljardit leikit ja villitykset, yökylät, mökkireissut… ja näitä tulee muuten lisää, usko pois J

Kati Näppi, jonka ansioista viime syksy oli ensimmäinen pitkä ajanjakso, jolloin en halunnut tehdä itselleni mitään. Kaikki vain, koska yksi ihminen. En voi kumartaa tarpeeksi syvään tai pyytää anteeksi tarpeeksi useasti. Kultaseni, olen idiootti.

Helmi Bonner, siitä että olet kaunis ja suorasanainen järjen ääni, joka kaiken lisäksi tykkää sarjakuvista ja hyvästä ruuasta! Mikä lyyli! :D

Jokke. Siitä että oot sanonut mulle yhden lauseen, joka auttaa mua jaksamaan. Yhden lauseen, sivumennen kaiketi, kun molemmilla oli vaikeaa. ”Sä olet aina niin kiltti”

Aapo Lankiselle jaksamisesta ja uskomattomista musiikillisista näytöistä ja kokemusten luomisesta. Ollaan helvetin vaikea poppoo työskennellä, osasyyksi minun takia, ja toivon ettei usko meihin ole hiipunut.

Merri Heikkilälle iso kiitos keikkareissuista, ja koetuista korttipeleistä. Gravekeeper vs. Dark-Zombies, nevah forget!

Taru Kiurulle, halusit tai et. Tuit puoli vuotta läpi vaikean ajan ja opetit ihmisestä, enimmäkseen minusta, yhtä sun toista. Hyvää kuin pahaakin. Anteeksi julkisesti siitä, että laiminlöin ystävyyttämme.

Soila Holstikolle siitä, että olet kaunis loistava majakka 3-vuotta kestäneen helvetin keskellä. Olet sitä yhä ja tulet aina olemaan. Olet jokaisessa ystävänpäivänä annettavassa kukassa, jokaisessa liian tulisessa annoksessa kiinalaista ruokaa, jokaisessa Michael Jacksonin bassokuviossa ja jokaisessa hiljaisessa hetkessä, Mewiä kuunnellen.

Laura Aspelinille JA Josefina Sinervolle uskomattomasta lyyrisestä(kin) kauneudesta. Sielunsiskoni,  kirjoittamisen maailmassa. Älkää koskaan muutako tyyliänne, älkää koskaan lakatko kirjoittamasta tai tekemästä musiikkia, vaan pysykää tuollaisina kuin nyt ootte!

Mia Viinikalle siitä, ett olit yhden päivän tämän wanabeeherrasmiehen kuvan kaunis daami. Jokainen askel oli taivaallinen ja jokainen väärä askel ikimuistoinen, kuin mekkosi.

Jaakko Kankaalalle kurvaamattomasta tuesta ja auttamisesta. Olkapää, johon voi aina turvata. Kissojen kapina odottaa.

Katarina Malolle, siitä että olet maailman suloisin kasa tiivistynyttä elämäniloa ja lahjakkuutta.

Henri Mathilinille elämää suuremmista keskusteluista, elämää suuremmista asioista. Leppoisuuden ruumiillistuma.

Kati Syställe siitä, että me vielä kai joskus mennään sille trefKahville.

Musiikille, eritoten CMX:älle. Ilman musiikkia en olisi minä, ilman CMX:ää en kirjoittaisi tai haluaisi tehdä musiikkia.

Erityiskiitos Jarkko Martikaiselle, esikuvalleni, joka 17.1. sanoi nuorelle, masentuneelle, kirjoittajanalulle ”Voi hyvin” vilpittömimmällä tavalla ikinä.

Kiitos Matti Itänen, että opetit apattiarallaa kaiken sen mitä olen nyt.

Kiitos muutkin opettajat, jotka olette minua eteenpäin työntäneet. Muistelen teitä kaikkia pelkällä hyvällä.

Kiitos isä, äiti, Tuuka, mummot ja vaari. Kiitos rakkaat serkut, isot ja pienet, omine rakkaineen.

Kiitos vielä tapaamattomat ihmiset ja syntymättömät lapset.

Kiitos sinä joka luet tätä.

Kiitos kaikille, olitpa sitten kuka tahansa.

Koko tämä Kiitoskortti on omistettu Seppo Saarentaukselle, rakkaalle vaarilleni. Lepää rauhassa, Kalevankangasta kaunistaen.