Parralle tuli sanottua hyvästit jo toisen kerran tänä
vuonna. Ne jotka eivät muista, lähti leukakaverini lomalle jo vuodenalussa,
mutta palasi pian takaisin. Monen ihmisen suruksi ja joiden iloksi joudun
ilmoittamaan, että tällä kertaa niin ei käy. Ainakaan aivan heti.
Parran kasvun aloitin heti kun haivenia alkoi tulla. En
halunnut/jaksanut niitä ajaa ja tulihan niistä yläasteella pilkkaa ja
haukkumaa. Vitut minä tosin siitä. Kunnon kasvatusken aloitin lukiossa. Niin
paljon partaidoleita, ettei voinut olla kasvattamatta. Mikael Vanninen on pakko
sanoa erikseen. Iäti partaidoli numero uno. Omalla kohdalla ”tyylinä” ollut
aina perus risuparta. Se ei ehkä ole aina olluit se estettisesti kaunein, mutta
on sitä välillä tullut ”äijä” olo kävellä nahkatakki päällä, hevifarkut
jalassa, parta naamalla Death Metallin (tai purkkapopin) soidessa luureista
Mutta…
Elämä ja arki ei ole mennyt ihan samalla tavalla kuin enne.
Kyllästymistä itseen, ihmisiin ja tekemiseen. Päätin siis kokeilla jotain
piristävää. Jotain erilaista. Parranajaminen tuskin vaikuttaa sellaiselta,
mutta myönnän että olo oli ”uudistunut” kun peilistä tuijottikin baby face
Miika sen kaikille tutun metsäpeikko/hevimörkö/raiskaaja/spugeparta Miikan
sijaan :D. En todellakaan sano etten partaa koskaan enää aio pitää. Hell, mähän
rakastan partoja! Mutta nyt ainakaan hetkeen ei sitä tulla näkemään.
Eloa ja arkea muuten: Neljän päivän kaupunki oloon sisältyi
laskuja ja nousuja. Kuppi kallistui, tuli itkettyä, tuli angstattua, tuli
krampattua ja tuli kaivattua ihmisiä ja hetkiä. Toisaalta tuli pidettyä
hauskaa, soitettua ihan maan perkeleesti, mietiskeltyä ja saunottua. Plussan
puolella siis ainakin. Enempää en jaksa valittaa. Ootte kuitenkin siihen jo
kyllästyneitä, vaikkette sitä myönnäkään :D. Myöntäkää.
Nyt ChannelAwesomen hienoon maailmaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti