Yö. Heh… Ajattelen kaikkea omituista, kiehtovaa ja miellyttävää
koko päivän ja illan, mutta parin tunnin pimeys saa itkuiseksi ihmisraunioksi.
Mä pelkään. Pelkään että oon tiellä. Tuputan itteäni kaikkialle ja valitan
niille sitten niille siitä että tuputan
itteäni niille. Tuputuksella meinaan siis et meen juttelemaan. Ei siinä oo
mitään järkeä. Tuleekohan koskaan olemaan.
Eikä siis ymmärretä väärin, on ihan törkeän hienoa jutella
ihmisille! J
Sellasille, joita ei oo hetkeen tullu nähtyä. Tai ainakaan juteltua. Sellasille,
jolle on oon jutellu jo kauan ja sellasille joille en niinkään. Uusia ihmisiä,
miehiä ja naisia. Elämäni ja yöni varsinkin alkaa muistuttaa epäseksikästä
pornoa.
Kirjoittaminen auttaa. Kaikenlainen kirjoittaminen. Blogiin,
koneelle, paperille, kännykälle. Tekstareita lähettäisin nälkävuoden verran jos
luuri ei oikuttelisi. Blogiin kirjotteluun oon alkanut orjentoitumaan ja koetan
aina parinpäivän välein päivitellä elämää ja menoa. Paino sanalla koetan.
Yöt on alkanut oleen vaikeita. Ennen pidin öistä ja… pidän
yhä jollain tavallakin. Niissä on aina jotain mystistä. Nyt niissä on alkanut
olemaan paljon pelottavaa. Alan itsekin muistuttaa yötä:
Hiljainen..
Tarkkaileva…
Rauhallinen…
Mutta synkkä.
Sisällä kuitenkin on jotain kaunista.
Sykkivä sydän.
Tuuli ja kuunsirppi.
Ei aamut oo niin mukavia, varsinkin kun näkee
auringonnousevan eikä oo nukkunut tuntiakaan. Vie hiljaiseksi. Joskus näyn
kauneudesta, joskus yksinäisyydestä. Joskus molemmista. Mutta mikä minä olen
valittamaan. Aurinkohan se yksinäisin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti