30 totuutta

Avautumsikirjoitus.
Pakko tehdä.
...Taas? :D

Olen sellaisia rustannut tänne ennenkin, mutta nyt voisi oikeasti manata ne perkeleet paperille. Teksti tulee olemaan tästedes sekavaa joten varaudu.

Viimeiset pariviikkoa ovat omasta mielestäni olleet henkisen kehitykseni kannalta merkittävämpiä kuin viimeiset kaksi vuotta, yhtään kyseisten vuosien tärkeyttä mollaamatta. Olen saanut ajatella. Ajatella ihmisiä, itseäni ja muita. Ajatella millaisena toivon että muut näkevät minut, millaisena muut oikeasti näkevät minut ja myös millaisena muut toivoisivat näkevänsä minut. Pohdin näitä asioita edelleen, tätä kirjoitustani tehdessä. Päässäni pyörii jokaiseen eri vaihtoehtoja, eri mielipiteitä ja eri ajatuksia. Tuntuu kuitenkin, etten saa niitä paperille tavalla jolla haluaisin. Enkä saa niitä sanotuksi tavalla jolla haluaisin. Aluksi mietin, että syy on se etten tiedä. Etten tiedä millaisena haluan näyttäytyä tai tulla nähdyksi.

Sitten kuitenkin, otettuani syvään henkeä ja sammutettuani hetkeksi valot huoneestani, ymmärsin.

Minuna.

Haluan olla minä. Olen aina ollut minä, tulen aina olemaan minä ja haluan että muutkin näkevät minut minuna. Siirryttyäni lukioon, en ole hetkeäkään epäillyt etteivät ihmiset hyväksyisi minua sellaisena kuin olen. Koko ongelman ydin on kokoajan ollut se, etten hyväksy itseäni. Olen vaain valehdellut itselleni hyväksyväni vaikka joka päivä, joka hetkessä, on pieni ääni hokenut takaraivossa: MUUTU! ET OLE HYVÄ NÄIN! MUKAUDU SAATANAN APINA!

Ymmärrettyäni tämän, listasin paperille asioita joita olen, joita olen kokenut, joiden takia olen millainen nyt olen tälläkin hetkellä. Listan avulla, kokosin itsestäni entistä syväluotaavamman ''profiilin'' miksi ja miten olen kuka olen. Joukossa hupaisaa nippelitietoa mutta myös vakavampaa pohdiskelua. Lukekaa jos on aikaa :)

En käy kaikkia asioita läpi kovin tarkasti mutta eräästä asiasta saarnaan maailman sivun.

1. Nautin huomiosta

Miksi?

Ala-asteella en välittänyt kuinka paljon huomiota minuun kiinnitettiin. Olin vain iloinen elämästä ja ystävistä ympärilläni. Kuitenkin, ylä-asteeelle siirtyessä, menetin laajan ja rakkaan ystäväporukkani, jonka kanssa olin viettänyt viimeiset 6 vuotta. He pääsivät siitä yli tuosta noin. Minä en. Vihasin ylä-astetta heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Haaveilin, että kohta pääsisin takaisin 6. luokalle ja KAIKKI olisi taas hyvin. Kaikki olisivat taas omia itsejään eikä aikuisia leikkiviä kuoria niistä henkilöistä, joita minulla oli kunnia kutsua ystävikseni. ajanmittaan hyväksyin tämän ja yritin luoda kontaktia uuteen luokkailmapiiriini, siinä onnistumatta. Samalla kun haikailin vanhan perään, muut olivat siirtyneet eteenpäin. Oli muodostunut klikkejä, parisuhteita, luokkienvälisiä ystävyyssuhteita. Koko muu koulu oli yhtenäinen... paitsi minä.

Vuoden yrittämisen jälkeen luovutin. Tulin johtopäätökseen, että kukaan ei halunnut tutustua minuun. Ketään ikäistäni ei kiinnostanut elämäntilanteeni, terveyteni, olemassaolosta puhumattakaan. Turvauduin siihen yhteen ystävään joka minulla oli. Se auttoi jaksamaan. Turvauduin myös opettajiin ja sain heistä roolimalleja sekä suunnannäyttäjiä elämälleni. Vielä tänäkin päivänä, vaikka kuinka kyseistä koulua vihaisin, en voi koskaan kiittää kylliksi koulun henkilökuntaa rehtorista talonmieheen.

Paluu asiaan. Kun aika yläasteella eteni, parani tilanteeni joka vuosi aivan minimaalisesti. Kahdeksannella luokalla löysin musiikin ja rumpujen soiton. Pääsin esiintymään ja sain palautetta taidoistani. Positiivista palautetta. Pojalle jolle kukaan ei ole sanonut mitään positiivista lähes vuoteen uskomattomalla laulutaidolla varustetun laulajattaren ''Sä oot ihan hyvä rumpali'-kommentti oli kuin Oscar patsas. Panostinkin rumpujen soittamiseen harvinaisen paljon enemmän kuin muuhun opiskeluun. Huomasin myös että luokkani ei ollut täysin läpimätä. Nyt kun katson taaksepäin, huomaan ettei ollenkaan läpimätä. Menneistä virheistä opin etten puhuttele ihmisiä nimiltä, joten en puhu tästä asiasta enempää. Sille on oma blogikirjoituksensa joskus.

Lopulta, kolmen vuoden piina oli ohi ja pääsin lukioon. Eikä minne tahansa lukioon, Hatanpään musiikkilinjalle, musiikkilukioon. Rakastuin paikkaan ensi silmäyksellä. Ihmiset, opettajat, ilmapiiri... kaikki oli kuin unesta josta en halunnut herätä. Enkä aiokkaan. Sain myös kauan kaipaamaani palautetta. Minua kehuttiin taitavaksi, ystävälliseksi, mukavaksi... joku sanoi että olen hänen ystävänsä. Siinä kohtaa meinasi tulla itku. Olin viettänyt kolme vuotta koulussa, jossa sain kehuja vain kerran viikossa musiikkiopettajalta. Nyt, kehuja ja kiitokisa sateli joka päivä.

Nautin huomiosta edelleen... mutta olen alkanut ajatella että olen liikaa esillä? Päivitänkö blogia turhan usein? Avaudunko liikaa ym. En tiedä kokevatko muut henkilöt ahdistusta vuokseni, mutta varmuuden vuoksi olen vähentänyt avautumisryöppyjä. Sillä, enemmän kuin nautin omista asioistani kertomista rakastan...

2. ...muiden kuulumisten kuulemisia. Mikään ei piristä päivää kuin tieto että ihmisellä josta välität menee hyvin. Aina uutiset eivät ole hyviä jolloin teen kaikkeni jotta voisin asian kanssa auttaa. Usein en osaa ja se ahdistaa hieman. Tämä on aihealue jossa minulla on mielestäni reilusti parantamisen varaa.

3. Pelkään kuollakseni humalaisia ihmisiä. Alkoholi muuttaa ihmisiä. Vanhempiani en ole koskaan pelännyt humalassa, koska en ole juuri nähnytkään. En silti pidä ajatuksesta humalaisesta ihmisestä, koska en tiedä miten hän käyttäytyy. En voi kuvitella myöskään itseäni humalassa. Kaikesta pelosta huolimatta, en vastusta alkoholin käyttöä ja tuskin tulen olemaan täysi absolutisti.

4. Olen vainoharhainen. Ylä-asteen arpia. Tieto siitä, että sinusta valehdellaan ja puhutaan pahaa selän takana kalvaa edelleen. Nyt se tosin ilmenee mm. ahdistumisessa jos tekstiviestin vastaamisessa kuluu aikaa, katseissa jotka usein käsitän väärin, omissa sanomisissa jotka pelkään ihmisten tulkitsevan väärin ym. Olen tosin myös, etten voi olla ainoa ihminen kaikkien muiden elämässä ja kaikilla on joskus huono päivä. Kännyköistä loppuu akku, ne hajoavat, viestiin vastaaminen unohtuu, haluaa panostaa viestiin TAI on vain niin kiireinen että unohtaa.

Myös jatkuva pelko siitä että  uudet ja vanhat ystävät hylkäisivät yks kaks on painostava. Mutta, kuten jo puhuin realistisuudesta...:D

5. ''Vihaan'' rakkautta. En ole seurustellut kertaakaan elämässäni, mutta ihastunut järjettömän monta kertaa. Tälläkin hetkellä tunteet ovat pinnassa henkilöä/henkilöitä kohtaan, mutta pessimistinä olen varma että tunne on yksisuuntaista ja vastakaikua ei ole odotettavissa. Sisäinen optimistini kuitenkin valaa myös toivoa. Ehkä nyt...

Sydän on murtunut jo useaan otteeseen ja tulee näillä näkymin murtumaan vielä useasti uudestaan. Tulen äärettömän helposti mustasukkaiseksi, koska kaipaan läheistä ihmistä vierelleni. Jotakuta erikoista jota leihitellä, kehua ja palvoa. Kaipaan myös tulla kaivatuksi. Tiedän miltä tuntuu ihastua ja tuijottaa jotakuta luokan poikki koko oppitunnin ajan. En vain tiedä miltä kohteista tuntuu. Tässä tapauksessa... ei varmaan kovinkaan imartelevilta. Tai itse en ainakaan sitä niin näe. Enköhän viimeistään vanhainkodissa löydä uskallusta puhua tytöille ajattelematta ''Iske tai kuole''

6. Pelkään ampiaisia. Minusta vain on selviytymisen kannalta järkevää pelätä jotain joka lentää perässäsi myrkkypiikin kanssa ja vihastuu jos sitä taputtaa selkään.

7. Ihailen ihmisiä jotka voivat puhua kaksimieleisiä asioita julkisesti. Hei Barna. Maailma tarvitsee spontaaneja ihmisiä jotka lähtevät juoksemaan lenkkeilijän perään tai tulevat halaamaan kaupungilla.

8. Rakastan sarjakuvia. Rakastan niistä puhumista, vaikka aika-ajoin tuntuukin nörtiltä. Jos osaisin piirtää edes tikku-ukkoja, olisi piirtäjän ura ollut HYVIN valiidi vaihtoehto muusikon uran lisäksi. Onnistuin imaisemaan Kaarlo Korpelankin sarjakuvien katalaan maailmaan ja nyt on aiheesta kiinnostunut keskustelutoveri lukiossakin.

9. Olen suunnitellut vakavissani ihmisen murhaamista, kunnes tajusin ettei se muuta tehtyä. Osapuoli, joka siinä eniten kärsisi olisivat läheiseni.

10. Syy huonoon itseluottamukseeni saattaa olla siinä, ette ole koskaan kuullut isältäni kehuja. Vain negatiivista palautetta ja asioita joissa minun pitäisi parantaa. ei kertaakaan kiitosta, ei kertaakaan onnitteluja ym. Aina jokin menee vikaan tai aina jossain pitää parantaa. Ehkä siksi en samaistu koskaan miespuolisiin henkilöihin ja nautin tytille/naisille puhumisesta enemmän. En pidä meitä kovin läheisinä, enkä usko että koskaan tulemme olemaankaan.

11. Vihaan uskontoja, varsinkin kristinuskoa. Niiden varjolla/niiden tähden on tehty enemmän pahaa kuin hyvää. Tuhansia lapsia opetetaan hädän tullen rukoilemaan Jumalalta apua. Missä on jumala kun lapsi raiskataan tai murhataan? Missä on jumala kun pommi räjähtää ja surmaa kymmeniä? Missä oli jumala kun minä halusin kuolla kylmään metsikköön leirikoulussa?

12. Haluan uskoa joulupukkiin. Maailmassa jossa kaikki tuntuu menevän päin persettä ja ihmisiä tuntuu ohjaavan pelkkä ahneus sekä tarve satuttaa toisia, on rauhoittavaa uskotella itselleen että maailmassa on henkilö jonka ainoa elämäntehtävä on tuoda lapsille iloa.

13. Rakastan lunta. Maailma muuttuu muutamaksi kuukaudeksi yksinkertaiseksi, viattomaksi ja kauniiksi. Silti, vihaan kylmää.

14. Pelkään katsoa ihmisiä silmiin.

15. Jos ette sitä ole jo päätellyt, kunnioitan naisia suunnattomasti.

16. Haluaisin joka lauantai ja perjantai olla luokkalaisteni kanssa ulkona ja viettää heidän kanssaan aikaa. Sitten muistan keitä mesessä on ja avaan tietokoneen. Ulkona rällääminen ei ole minua varteen, mutta voisin sitä silti toisinaan harrastaa :) Rauhallinen ilta hyvän musiikin kanssa <3

17. Moshaan kun olen yksin.

18. Hermostuessani tai jännittyneenä alan leikkimään kännykälläni, ilman sen suurempaa syytä.

19. Auon suutani musiikin tahdissa kuunnellessani mp3:sella. Yksi mieliasioitani elämässä ja pitää minut järjissäni

20. En kasva enää, enkä kaipaa sitä :D

21. Pelkään kutsua ihmisiä 18-vuotis ''bileisiini'', koska en aio kai alkoholeja siellä tarjoilla tai niitä kaameasti suvaita. Tosin, meno oli sen verran miellyttävää kesänpäättäjäisissä elokuussa että asian tarkemman pohdinnan jälkeen saatan muuttaa mielipidettäni.

22. Tykkään mustasta

23. Musta tykkää minusta

24. En koskaan ehdi käydä aamulla suihkussa, mikä vituttaa joskus :D Lättähiukset kun ei vaan ole kai kauhean in?

25. Juttelen tälläkin hetkellä ihmiselle, joka ansaitsisi minulta parempaa huomiota. Pelkään että kasvamme erillemme. On kunnia kutsua häntä ystäväkseni vaikka hän ei minua siksi kutsukaan.

26. Tuijotan. Sinuakin.

27. Runous, kirjallisuus ja teatteri. Kolme asiaa joista nautin suunnattomasti. Musiikin tavoin, ne ovat oivallinen tapa ilmaista itseään ja mitä tuntee sisällään. Tähän en keksinyt mitään kaunista vertausta, mutta joskus elämä on itsessään kuin hyvä vertaus. Se pistää miettimään

28. Asioita jotka haluan toteuttaa elämässäni ennen mahdollista kuolemaani ovat: Tästä kirjoitetaan seuraavassa blogikirjoituksessa, koska laaja alue.

29. Olen aina halunnut oppia laulamaan. Minua ei lauluäänellä suotu enkä tajunnut junnuna opetella laulamaan. Huuto ja örinä tosin luonnistuu joten niitä olen alkanut hiomaan. Jos vaikka jonkun örinäbändin joskus perustaisi

30. Älkää koskaan muuttuko. <3