Noniin. Ensimmäinen kouluton lomaviikko takana. Hieman siihen jo tuossa aiemmassa blogissa viittailin, mutta jos nyt kävisi läpi ko. viikkoa hieman pidemmin ja yksityiskohtaisemmin. Alunperin oli mielessä avautua taas oikein kunnolla, mutta koska kyseinen fakta muuttaisi varmasti monen suhtatumista minuun, päätin hillitä itseni ja kirjoittaa jostain tärkeästä. Toivottavasti Toivonen jaksaa tämänkin lukea.
Viikko alkoi huikeasti, eikä todellakaan sen takia ettei tarvinnut nousta yhdeksältä. Ihmiset tuli juttelemaan chaatissa, musiikki oli hyvää, ymmärsin matematiikkaa ja uskontoa ja, mikä tärkeintä, sain nukutuksi. Olo tunti virkistyneeltä ja elämänhalukin palasi. Sain rohkeutta alkaa jutella ihmisille, joille oli pitkään tarkoitus jutella. Heille kiitos menneista ja tulevista juttutuokiosta. Tämä oli omiaan nostamaan omaa itseluottamusta ja tulen tästä keräämään tulevaisuudessa voimia olla voitokas. Vielä kerran, kiittelen.
Torstai oli jännä päivä. Siinä yhdistyivät nimittäin elämäni yhdet parhaimmista ja paskimmista hetkistä.
Aamu alkoi perseellä. Myöhästyin luokanvalvojan tapaamisesta. Ja aivan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, myöhästyin myös tapaamisesta koulukadulla. Sain kuitenkin siirrettyä kyseistä tapaamista parilla tunnilla ja ehdin mainiosti. Oli vapauttavaa pitkästä aikaa kertoa oloni ja mielialani kohonneen. Elämä tuntui elämisen arvoiselta. Psykolgini oli myös selvästi onnellinen puolestani, mikä nosti päivän loistavuutta taas parilla prosentilla.
Kun sitten Lukulaarikierroksen jälkeen (Ostin Kemopertolin levyn sekä muuta hauskaa) istuin bussissa, en voinut olla huomaamatta harvinaisen tuttua rastahiuksista nuorta naista bussin ikkunasta. seuraavassa sekunnin sadasosassa, minulle jo iloisesti vilkuteltiin pysäkiltä. Tein päätöksen, että aina voin mennä seuraavalla bussila ja hyppäsin pois. Mieletön juttutuokio, mielettömien ihmisten kanssa. Tack!
Kotana iski itse perkele. Äidin kanssa oli tarkoitus lukea Ruotsia, vaan kuinkas ollakaan, homma eskaloitui huutoriidaksi josta seurasi luonnollisesti mykkäkoulu... ja itselle masennus. Elämänhaluttomuus teki epätoivotun comebackin Torstai-Perjantai yönä ja kävin sitä tänne blogiin ja Facebookkiinkin purkamassa. (Myöhemmin poistin kyseiset kirjoitukset). Tunsin itseni turhaksi, heikoksi ja sairaaksi. En jaksanut enää ja pillerit yläkerrassa houkuttelivat AIVAN liikaa. Nukahdin kuitenkin omana itsesääliini ennen kuin mitään (onneksi) ehti tapahtua. Aamulla olin taas järjissäni ja suuntasin matematiikan kertaukseen
Luokanvalvojallamme, Marja Pajulalla, on selvästi maagisia voimia. Vain hän voi saada selvyyttä mysteeriin joka on (nainen?) derivaatta. 45 minuutissa opin enemmän kuin kuluneilla matematiikan tunneilal yhteensä. Voittajafiilis, luonnollisesti. Tunnin jälkeen, majoittauduin alakerran koneelle ja sain osakseni ohikulkevien luokkalaisten tervehdyksiä. Tuntui hyvältä palata ja mukavalta olla pidetty. Tunnin odottelun jälkeen, suuntasin Rantapaskan Aaron kanssa ostoksille Levykauppa Äxään. Mukana tarttui Islantilaisen Solstafirin Köld, joka odottaa vieläkin kuuntelua (laiska minä).
Nyt olikin edessä ongelma. Olin lupautunut avaamaan Emmalle ovea viiden maissa jottei kyseisen neidon tarvitsisi kylmässä palella. Siinä asussa, ei Emmasta olisi kolmen tunnin odottelun jälkeen ollut muuta jäljellä kuin söpösti puettu jääpuikko. Kuitenkin, kun saavutin koulun oli kaikki lukossa. Onneksi huomasin muutaman opettajan ja pääsin livahtamaan sisälle.
Puhuin jo viime blogissa, kuinka kaunis Hatanpään lukio on pimeällä. En jäkätä siitä enempää.
Emman saavuttua, oli ohjelmassa yleistä sitä-sun-tätä. Mikserillä leikkimisen jälkeen pääsin nauttimaan kahden kappaleen nainen-kitara keikasta. Taputin. Kolmesti. En vieläkään pysty käsittämään, kuinka joku voi laulaa niin hyvin. Enkä siten, miten joku kuten minä, voi alkaa sössöttämään sellaista paskaa kun unohtaa kesken lauseen mitä pitää sanoa. Syytän saparoita. Myöhemmin, kesken dataussessioiden, paikalle saapui naisia ja Henri. Tunnelma oli parhuutta. Sain jopa jotain sanotuksi ja voittajafiilis iski taas. Viimeistään siinä kohtaa kun Kankaalan Jaakko ihastuttavine seuralaisineen saapui. Kankaalan tähden uskon, että nuorisolla on vielä mahdollisuus selvityä.
Tuntia ennen itse pääaktia, eli Ysärigaalaa, saimme Mathlinmiehen kanssa kuningasajatuksen laulaa karaokea. Idea eskaloitui, kun tajusimme kuinka hieno keksintö mikseripöytä oli. Voi tuota riemun ja määrää. Karaokekeikkamme käsitti luonnollisesti kaikki perinteisimmät karaokehitit mitä voisi perinteistä alan paikoista tällä perämetsässä löytyä. Huvitusta tuottivat erityisesti ko. karaokevideoita varten tehdyt musiikkivideot. 18 tahtia sankarointia.
Ysärigaalan päätyttyä (mieletön show BTW) astelin bussipysäkille, koetettuani ensin hetken etsiä Emma. Mokoma ehti livistää ennekuin ehdin kiittää. Onneksi tekstiviestit on keksitty. Bussipysäkillä oli lisää hienoja ihmisiä ja sain murrettua äkkinäisen hiljaisuuskohtaukseni bussissa. Kerroin jopa pari vitsiä. Voittajafiilis iski taas ja sinetöi taakse jääneen täydellisen viikon...
...LÄHES TÄYDELLISEN
Onnistuin nimittäin saattamaan itseni taas henkiseen jamaan ja ahdistukseen, johon olin vannottanut etten enää sorru. Mitään vakavaa ei ole kyseessä ja siitä ensi kerralla.
Ps. Nina, olen palasina.
Awwww. *hug*
VastaaPoista